Siirry suoraan sisältöön
.

Biojätteen kuljetukset siirtyivät Keräämölle kesäkuun alusta alkaen ja ensimmäiset kuormat taloyhtiöistä ovat jo saapuneet Hangassuolle.Biojätteet kuljetetaan kaikilta kiinteistöltä ensin Hangassuon jätekeskukseen, josta ne kuljetetaan edelleen Honkajoelle Gasumin käsittelylaitokselle. Käsittelylaitoksella biojätteestä valmistetaan biokaasua ja lannoitetta. Keräämö kilpailutti biojätteen kuljetukset ja käsittelyn. Kuljetukset Hangassuon jätekeskuksesta Honkajoelle voitti porilainen Kuljetus Mäkivaara Oy neljän vuoden sopimuksella.

Biojätteen keräysalueeseen kuuluvia kiinteistöjä pyydettiin ilmoittamaan Keräämölle haluamansa keräystapa toukokuun loppuun mennessä.  Kyselyyn vastasi määräaikaan mennessä 67 % kotitalouksista. Vastaajista kompostoijia on noin puolet. Kiinteistöt, jotka eivät ole ilmoittautuneet jätehuoltoviranomaisen ylläpitämään kompostointirekisteriin tai eivät ole ilmoittaneet Keräämölle astiavalintaansa, heille tullaan toimittamaan automaattisesti tuulettuva biojäteastia, joka tyhjennetään 4 viikon välein.

Astiatoimitukset ovat alkaneet toukokuussa pohjoisen alueen taloyhtiöistä ja jatkuvat nyt kotitalouksista. Ensimmäisenä toimitukset tapahtuvat Reposaaresta, Kaanaasta ja Mäntyluodosta. Tämän jälkeen astiajaot jatkuvat Vähäraumalle, Liinaharjaan, Musaan, Ruosniemeen, Toejoelle, Harjunpäähän ja lopulta Porin keskustaan. Eteläisen alueen astiajaot Harjavaltaan, Nakkilaan, Ulvilaan ja Itä-Poriin alkavat elo-syyskuun vaihteessa. Biojäteastian saa ottaa heti käyttöön, kun astia on ilmestynyt pihaan.

Ennen käyttöönottoa astiaan on syytä kurkata, sillä sisältä löytyy ohjeistus biojätteen käsittelyyn kotona sekä muutama paperipussi biojätteen keräämiseen.  Paperipussi on paras biojätteen pakkaamiseen, koska se on orgaaninen, uusiutuva ja hajoava materiaali. Paperipussi soveltuu parhaiten myös biojätteen jatkokäsittelyyn biokaasulaitoksella.