Siirry suoraan sisältöön

Miten haravointijätteet ja risut hävitetään oikein?

Kevät on piharapsutuksen aikaa ja puutarhaa laitetaan taas kesäkuntoon. Haravointijätteet voi kompostoida omalla kiinteistöllä tai ne voi tuoda Keräämön alueella Hangassuon jätekeskukseen maksutta. Kunnilla voi olla myös oma haravointijätteen vastaanottopaikka. Jätehuoltomääräysten mukaan haravointijätteiden kompostointi ei vaadi lämpöeristettyä kompostoria.

Saanko polttaa risuja omassa pihassa?

Risut saat hävitettyä esimerkiksi käyttämällä oksasilppuria. Oksien silppuamisessa syntyvää haketta voi levittää pensaiden alle tai käyttää kuivikkeena kompostissa.

Jätehuoltomääräysten mukaan taajamassa risuja ei saa hävittää polttamalla. Haja-asutusalueella pieniä määriä kuivia risuja ja oksia saa hävittää polttamalla, jos alueelle ei ole annettu metsä- tai ruohikkopalovaroitusta. Tarkista Ilmatieteenlaitoksen voimassa olevat palo- ja tuulivaroitukset ennen sytytystä.

Kuntien ylläpitämiä keräyspaikkoja

Harjavalta

Haravointijätteen, risujen ja oksien vastaanotto: 

Entinen kaatopaikka, kasvukauden aikana, ajo-ohje: Kettulantieltä, Kaatopaikantietä 700 m 

Kokemäki

Haravointijätteen vastaanotto: Kaupungin varasto, Puhdistamontie 

Risut ja oksat (ja puujäte): Kokemäen Lämpö Oy, Kartanonvoima 6, 32800 Kokemäki  

Merikarvia

Haravointijätteen, risujen ja oksien vastaanotto: Tuulikinmäki, Kauppatien ja Satamatien risteyksessä

Pori

Hangassuon jätekeskus ottaa vastaa haravointijätettä ja risuja maksutta.
Tiiliruukin lajitteluasema ottaa vastaa haravointijätettä (5€/peräkärrykuorma)

NOORMARKKU

Risujen, oksien ja haravointijätteen vastaanotto:

Keskisjoen ent. kaatopaikka: huhti–lokakuu maanantaisin 16–18.
Ajo-ohje: kirkolta n. 1500 m Pomarkkuun päin, soratie vasemmalla

Siikainen

Risujen ja oksien vastaanotto: Jätevedenpuhdistamo, Puhdistamontie 4 

Ulvila

Haravointijätteen, risujen ja oksien vastaanotto: 

Kaupungin varasto, Tutintie 105, avoinna: huhti-toukokuu: ma ja to 14–19, kesäkuu: 14–19, syys-lokakuu: ma ja to 14–18. Vastaanottoa ei ole arkipyhinä, aattopäivinä eikä juhannusviikon torstaina. 

Vieraslajit

Vieraslajit ovat lajeja, jotka ihminen on levittänyt uudelle alueelle joko tahattomasti tai tarkoituksella.Jotkin vieraslajit aiheuttavat haittaa luonnossamme esimerkiksi syrjäyttämällä ja yksipuolistamalla alkuperäistä lajistoamme. Tällaisia haitallisia vieraslajeja ovat mm. kurtturuusu, jättiputket, jättipalsami, komealupiini, espanjansiruetana ja minkki. Haittojen ehkäisemiseksi on tärkeää estää vieraslajien kulkeutuminen luontoon ja hidastaa tänne jo asettuneiden haitallisten vieraslajien leviämistä.

Tutustu tarkasti hävittämisohjeisiin ennen kuin aloitat projektin!

Hävitä vieraslajikasvijätteen oikein

Käsittelemällä puutarhajätettä oikein, estät samalla vieraslajien leviämisen luontoon. Tutustu lajikohtaisiin ohjeisiin vieraslajikasvijätteen käsittelystä ja hävittämisestä Terve askel luontoon -hankkeen Vieraslajioppaasta.

Vieraskasvilajeja voi pieniä määriä pussittaa tai säkittää ja laittaa omaan sekajäteastiaan. Sitä kautta ne kulkeutuvat hävitettäviksi polttamalla.

Vastaanottopaikalle tuotava vieraslajikasvijäte on aina säkitettävä! Jos tämä ei ole mahdollista esimerkiksi erän suuruuden tai maa-ainespitoisuuden takia, erästä peritään maksu. Tällaisten säkittämättömien ja maa-ainesta sisältävien vieraslajijäte-erien maksusta ja vastaanotosta on kysyttävä erikseen Keräämön asiakaspalvelusta neuvonta@keraamo.fi tai puhelimitse 044 701 2500.

Vieraslajeja sisältävää puutarhajätettä vastaanotetaan ensisijaisesti Hangassuon jätekeskuksessa. Hangassuolla vastaanotetaan säkitetty vieraslajikasvijäte maksutta. Ilmoita kuormasta etukäteen jätekeskuksen numeroon 044 701 2520.

Pieniä määriä (alle 1 m3) säkitettyä vieraslajikasvijätettä voi viedä maksutta myös Tiiliruukin Keräämölle, ilmoita kuormasta etukäteen lajittelukeskuksen numeroon 044 701 2516.

 

Ajankohtaista

Pakkausjätteiden kuljetusten kilpailutus käynnissä

Keräämö Oy on julkaissut hankintailmoituksen kuljetusurakoista, joka koskee pakkausjätteiden keräystä ja kuljetusta kiinteistöiltä. Yritysten tulee jättää tarjouksensa kuljetusurakoihin viimeistään 10.10.2023 julkisten hankintojen HILMA-palvelussa.

Lue koko juttu

Taloyhtiö-info keräsi runsaasti yleisöä

Keräämön Taloyhtiö-info kokosi tiistaina 12.9.2023 yli 100 isännöitsijää ja taloyhtiön edustajaa Porin Pripoliin. Tilaisuudessa käsiteltiin ensi vuoden alussa Keräämölle siirtyviä pakkausjätteiden kuljetuksia ja käytännön asioita sen ympärillä. Keräämön logistiikkapäällikkö Jouni Kaiku on iloinen, että paikalle saapui niin paljon isännöitsijöitä ja tärkeitä kysymyksiä esitettiin runsaasti mm. kuljetusten kilpailutuksesta, astioiden toimituksesta, tyhjennysväleistä ja jätetilan lukituksesta.

Lue koko juttu

Jätelaki muuttuu, mitä minun pitää tehdä?

Jätetelain lajitteluvelvollisuudet koskevat meitä kaikkia. Asut sitten taajamassa tai sen ulkopuolella, omakotitalossa, kerrostalossa, rivitalossa, paritalossa, luhtitalossa, puutalossa, kodassa… sinun täytyy lajitella jätteesi ja viedä ne keräyspisteeseen tai oikeisiin astioihin omassa pihassa

Lue koko juttu