Siirry suoraan sisältöön
.

Keräämö on mukana Porilaine Peräkonttikirppiksellä lauantaina 23.5. klo 9–14 Puuvillan kauppakeskuksen parkkipaikalla. Tämä kiertotalouden juhlapäivä kokoaa yhteen myyjät, löytöjen metsästäjät ja kaikki vastuullisesta kuluttamisesta kiinnostuneet.

”Peräkonttikirppikselle tullaan tekemään löytöjä, myymään tarpeettomaksi jääneitä tavaroita tai hakemaan inspiraatiota tavaroiden uuteen elämään. Peräkonttikirppis tarjoaa rennon ja yhteisöllisen tavan antaa hyvälle tavaralle uusi koti. Samalla vähennetään hukkaa ja edistetään kestävää arkea. Juuri jätteen synnyn ehkäisy on meidän tärkein tehtävämme, joten tällaisessa tapahtumassa on hienoa olla mukana!” sanoo Keräämön kiertotaloussuunnittelija Maija Nuotio.

Keräämön pisteellä kerätään Lastenkulttuurikeskus Kruunupään taidepajoihin itselle ylimääräisiä hattuja, koruja ja yllätysmunien leluja. Lahjoitetut tavarat pääsevät osaksi lasten luovaa tekemistä ja saavat uuden merkityksen taidepajoissa.

Porilaine peräkonttikirppis on hyväntekeväisyystapahtuma, jossa ihmisillä on mahdollisuus myös tienata rahaa myymällä itselleen tarpeettomaksi jääneitä tavaroita ja vaatteita. Tapahtuman tuotto lahjoitetaan Porin Pelastakaa lapset -yhdistykselle lasten harrastustoiminnan tukemiseen.

Porilaine Peräkonttikirppis -tapahtuman järjestävät yhteistyössä Porilaine-lehti, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak), kauppakeskus Puuvilla sekä Keräämö.