Siirry suoraan sisältöön
.

Hyvä omenasato näkyy tänä syksynä Tiiliruukin lajitteluasemalla ja Hangassuon jätekeskuksessa. Omenoita on tullut yli oman tarpeen ja moni miettii, mitä tehdä ylimääräisille tai pilaantuneille omenoille.

Pienen määrän omenapuun juurelta kerättyjä omenoita voi laittaa kotipihan biojäteastiaan tai kompostoriin. Pienellä määrällä tarkoitetaan esimerkiksi pussillista omenoita, jonka jaksaa itse nostaa. Suuremmat määrät voi tuoda veloituksetta Tiiliruukin lajitteluasemalle tai Hangassuon jätekeskukseen.

Omenat ovat painavia, joten suuri määrä niitä voi tehdä biojäteastiasta liian raskaan tyhjennettäväksi. Käsin siirrettävä biojäteastia saa alueen jätehuoltomääräysten mukaan painaa enintään 40 kiloa.

”Biojäteastiaan kannattaa laittaa kerrallaan vain sellainen määrä omenoita, että astia pysyy helposti liikuteltavana. Kuljettajiltamme on tullut palautetta jopa 150 kiloa painavista biojäteastioista. Näin painavien astioiden käsittely on jo työturvallisuusriski, ja niiden vuoksi olemme joutuneet tekemään ylimääräisiä järjestelyjä”, Keräämön logistiikkapäällikkö Jouni Kaiku kertoo.

Omenat ja muut ylijäämähedelmät kuljetetaan muun biojätteen mukana Honkajoelle Gasumin biokaasulaitokselle, jossa niistä tuotetaan biokaasua ja lannoitteita.

Tiiliruukin lajitteluasemalla ja Hangassuon jätekeskuksessa on omenoille omat keräyslavat. Omenoita on voinut tuoda niille elokuusta lähtien ja keräys jatkuu lokakuun loppuun saakka.

Omenoiden tuominen keräyslavoille on maksutonta.